Henkilöt Konttivuokrauksen takana: Katerina Seredina

Konttivinkin henkilöesittelyssä venäjänkielisten asiakkuuksiemme yhteyshenkilö: Katerina Seredina!

Keski-Euroopan osastomme vielä viettäessään kesälomaa ja suomalaisten palatessa takaisin töihin, jatkamme Konttivuokrauksen kansainvälisen puolen henkilöstön esittelyä. Toimimme lähes jokaisella mantereella, ja Suomen ulkopuolella meidät tunnetaan MC Containers -nimellä.

Katerina muutti alun perin Suomeen opiskelemaan 18 vuotta sitten. Saatuaan opintonsa päätökseen, hän pääsi töihin, jonka johdosta Ouluun jäätiinkin suunniteltua pidemmäksi aikaa. Suomessa olonsa aikana hän on suorittanut kolme tutkintoa, viimeisimpänä yrittäjän ammattitutkinto. Suomenkieli tuli Katerinalle erityisen tutuksi hänen auttaessaan muita venäjänkielisiä henkilöitä hoitamaan asioitansa suomeksi, kääntämällä papereita ja asioimalla virastoissa heidän puolestaan.

Katerina aloitti työnsä Konttivuokrauksella viime vuonna – kun venäjänkielisten asiakkaiden määrä kasvoi ja halusimme palvella heitä heidän omalla äidinkielellään. Meille on tärkeää tarjota aidosti hyvää palvelua sekä paikallista asiantuntemusta, johon sloganimme ”siellä missä sinäkin” viittaa. Tällä hetkellä palvelemme asiakkaitamme yli 20 eri maasta ja kuudella eri kielellä.

Työ on hieman haastavaa, mutta hyvin mielenkiintoista ja antaa tilaa kehittyä”, Katerina tuumaa.

Töiden ulkopuolella Katerina viettää aikansa miehensä sekä kahden lapsensa kanssa, taiteen ja urheilun ollessa perheen ykkösjuttu.
Katerinan tavoitat sähköpostitse osoitteesta katerina@mccontainers.com.

Muita artikkeleita