Konttivuokraus rakensi konttiin maailman ensimmäisen mobiilin palvelupisteen hiihtäjille

Konttivuokraus Oy osallistui innovatiiviseen projektiin, jonka tavoitteena oli tehdä hiihtämisestä helpommin lähestyttävää Norjan nuorille alppihiihtäjille.

Konttivuokraus Oy:n Saksan sisaryhtiö rakensi yhteistyössä itävaltalaisen Wintersteiger AG:n ja norjalaisen Norsk Alpinservice AS:n kanssa kontin mobiiliksi alppihiihtokeskukseksi (AMC, Alpine Mobile Center).

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kontti on varusteltu täysin automatisoidulla suksien huoltokoneistolla ja se voi toimia eri pisteissä ilman kiinteää toimipaikkaa. Kokonaisuus koostuu kahdesta erikoiskontista, joiden sisältää löytyy myös esimerkiksi alppihiihtokauppa sekä monojen sovituspiste. AMC on mobiili hiihtopalvelu, jonka avulla nuoret alppihiihtäjät pääsevät suoraan ja nopeasti hiihtopalvelujen pariin ilman, että taloudelliset tai logistiset seikat muodostuvat esteeksi.

“Olemme aidosti ylpeitä saadessamme olla osa tätä mahtavaa projektia, sillä olemme aina tukeneet nuorisourheilua. Meidän mielestämme on erittäin tärkeää, että nuori sukupolvi elää terveellisesti, ja Alpine Ski Services tarjoaa lapsille tasavertaisen pääsyn heidän tarvitsemiinsa hiihtopalveluihin. Näin nuoret alppihiihtäjät voivat keskittyä suoritukseen”, Jesse Mattson, kansainvälisten toimintojen johtaja, sanoo.

Konttivuokrauksen roolina oli suunnitella ja rakentaa kontit niin, että se on sekä visuaalisesti houkutteleva että erittäin käytännöllinen. Varusteet sopivat kontin sisään saumattomasti niin, että ihmisille jää riittävästi tilaa palveluiden käyttöön. Kontti on täydellisesti eristetty, mikä lisää mukavuutta ja käyttökelpoisuutta.

“Kyseessä on prototyyppikontti, joka tarjosi meille mahdollisuuden tehdä sitä, mitä osaamme parhaiten – olla innovatiivisia ja hyödyntää kontteja erilaisissa käyttötavoissa eri tarkoituksiin”, Jesse Mattson sanoi.

AMC on pilottiprojekti, jonka on tarkoitus laajentua tulevaisuudessa kattamaan hiihtoalaa laajemmin sekä laajentaa innovatiivisen konttiratkaisun käyttömahdollisuuksia.  Voit seurata AMC matkaa Instagramissa #alpinemobilecenter

 

Lisätietoja

Jesse Mattson

+358 505 890 732

jesse@www.konttivuokraus.fi

 

Muita artikkeleita