PK-seudun varikkohenkilökuntaa: Risto Salmela

Risto Salmela on työskennellyt 1.2.2021 lähtien Konttivuokrauksen Vihdin varikolla.

Tarjoamme Konttivuokrauksen Vihdin varikolta käsin monipuolisesti erilaisia konttipalveluja kuten esimerkiksi varastointi- ja pakkauspalveluja Etelä-Suomen asiakkaillemme. Vihdissä tehdään nykyään myös enenevissä määrin Konttivuokrauksen konttivarusteluja.

Vihdin varikolla jo reilun vuoden ajan työskennellyt Risto Salmela ei kutsukaan itseään suotta varikon ”jokapaikan yleismieheksi”. Hänen työnkuvaansa kuuluvat nimittäin tarpeen mukaan kaikki asiakkaiden konttien lastauksesta, purkamisen kautta korjaamiseen, varusteluun ja asentamiseen.

”Omasta mielestäni on ollut positiivista vaihtelua, että harvemmin sattuu kahta samanlaista päivää peräkkäin. Jokainen päivä on vähän kuin uusi haaste, mitä lähdetään tekemään,” Salmela valottaa työpäiviään Vihdin varikolla.

Vapaa-ajallaan Salmela harrastaa jääkiekkoa ja lumilautailua poikansa kanssa. ”Tykkään lisäksi matkustelusta ja viihdyn myös yhtä hyvin metsässä kuin merelläkin,” Salmela jatkaa.

Muita artikkeleita